viikon lamaantuminen ja VKS palveluihin tutustuminen

Päätin kirjoittaa blogikirjoituksen kuluneesta viikosta. Viikon sisään on sisältynyt unettomia öitä, itkua, kipuhuutoa, voimattomuutta sekä erityisesti pelkoa. Perjantai-iltana 18.1.2019 kaikki alkoi.
Päähäni syöksyi tajunnan räjäyttävä kipu. Kireä paineen tunne otsassa, sumenemista ja painontunnetta silmissä sekä huminaa korvissa. Tuolloin en voinut kuvitella, että kipu voisi vielä yltyä tai että joutuisin sietämään sitä seitsemän loputonta vuorokautta.

Maanantaina ja tiistaina oli kaksi tilaisuutta, joiden parissa olin työskennellyt joulukuusta 2018 lähtien. Vauhti oli ollut kova viimeiset viikot mutta tunne oli hyvä, että nyt pääsee näkemään uurastuksen lopputuloksen. Kuitenkaan maanantaina kipu ei ollut vieläkään hellittänyt enkä ollut saanut nukuttuakaan. En pystynyt liikkumaan vaan makasin sängyssä. En pystynyt katsomaan edes televisiota, joten laitoin puhelimesta vain radion taustalla soimaan, jotta aika menisi nopeammin ja voisin yrittää keskittyä muuhunkin kuin kipuun. Työterveydestä olisin saanut ajan 17.30 lääkärille, mutta tiesin, että siihen en voisi enää odottaa. Soitin yksityisellä lääkäriasemalle ja he tulivat meille kotikäynnille. Luonnollisesti en ollut ajokunnossakaan. Pitkin viikonlopun olin syönyt buranaa ja sunnuntaina vaihdoin buranan panadoliin. Lääkäri kuitenkin ehdotti, että kokeilisin näiden kombinaatiota 1000 + 800 muutaman kerran päivässä. Tulehdusarvot olivat hieman tavallista korkeammat, mutta ei mitenkään hälyttävän korkeat, että niihin oltaisiin sen enempää kiinnitetty huomiota.

Tiistaina olo kävi entistä huonommaksi ja päädyimme akuuttiin klo 17. Lääkäri oli todella mukava ja huomasi, että hän otti asian hoitaakseen. Hän tutki pitkältä aikaväliltä potilashistoriaani ja kyseli sieltä mahdollisia linkittyviä tekijöitä, joita ei kuitenkaan lopulta ollut. Tulehdusarvot olivat entisestään nousseet, mutta ne eivät olleet vieläkään hälyttävät. Sain kortisonia, lihasrelaksantteja ja tujumpaa särkylääkettä lääkärissä ja olotilani alkoi kohentua. Lääkäri määräsi minulle samat lääkkeet reseptillä ja sanoi, että jos oireet jatkuvat niin minun tulee hakeutua uudelleen hoitoon. Menimme  samantien hakemaan lääkärin määräämät lääkkeet klo 21.30 apteekista.

Keskiviikkona otin lääkkeet aamusta. Pientä vihlontaa vielä tuntui päässä mutta ajattelin, että lääkkeet eivät olleet vielä ehtineet vaikuttamaan tarpeeksi pitkään. Kipu jälleen yltyi päivän edetessä ja iltaa kohti tilanne oli täysin sama, joka se oli ollut perjantaista lähtien.

Torstaina yritin tavoittaa jälleen työterveydestä hoitajaa tai lääkäriä. Kenellekään ei ollut aikoja kyseiselle päivälle. Yksi vapaa puhelinaika oli klo 14.30 hoitajalle, mutta hän ei voisi kirjoittaa periaatteessa edes sairaslomatodistusta vain puhelun perusteella. Ymmärrän toki tämän, osa voisi käyttää tilannetta hyödykseen. Valitettava asia meille tunnollisille työntekijöille. Yritin saada aikaa terveyskeskuksesta, jossa myös todettiin sama asia - ei ole antaa aikoja. Toisaalta minua kehotettiin tulemaan vain terveyskeskukseen niin pääsisin jonottamaan hoitajalle. Sanoin suoraan, että odotushuoneessa odottamiseen minusta ei tässä olotilassa ole. Lisäksi mietin mielessäni, että miksi ihmeessä menisin hoitajalle, jos olen jo kaksi kertaa ollut lääkärissä? Jätin puhelun siihen ja kiitin.

Odotin tunnin ja vaivuin suorastaan epätoivoon. Kehen minun tulisi tässä tilanteessa kääntyä?!

Päädyin ottamaan luurin uudestaan käteeni ja soittamaan terveyskeskukseen. Tällä kertaa vastaanottovirkailija oli eri henkilö ja selitin hänelle tapahtuneen. Tällä kertaa myös sanoin ääneen sen mitä vain aiemmin mietin: En ymmärrä tätä järjestelmää. Kaksi lääkäriä on jo tutkinut minut ja akuutin lääkäri on kehottanut minua hakeutumaan uudelleen hoitoon, jos särky ei lakkaa. Miksi siis minun pitäisi mennä ensin hoitajalle tekemään jälleen arvio tilanteesta, joka sitten ohjaisi minut mahdollisesti terveyskeskuslääkärille joka sitten voisi tehdä lähettään sairaalaan? Puhelu tuntui pitkältä, mutta tuskin se oli tavallista pidempi. Lopulta virkailija päätti, että hän faksaa suoraa tietoni ja lähetteen akuuttiin lääkärinvastaanotolle.

Lähdimme siis jälleen akuuttiin. Ilmoittauduin itkuisena ja turhautuneena vastaanotolla. Ehdin juuri ja juuri istahtaa aloilleni kun tiistaina tapaamani lääkäri huusi nimeäni. Pääsin siis välittömästi hoitoon. Ensin otettiin vielä verikokeet ja tulehdusarvot. Koska kipu ei lakannut lääkityksellä ohjattiin minut valvomoon klo 15, missä sain suonensisäisesti kortisonia ja kipulääkettä.

Luin valvomon seiniltä, että vierailijat saisivat olla vain 15 minuuttia paikan päällä. En ollut eläissäni ollut aikaisemmin valvomon kaltaisessa paikassa. Jos suoraan puhutaan, niin pelkään sairaaloita. En tiedä suoraa syytä sairaalapelolleni, mutta se saattaa johtua siitä, että aistin ja imen herkästi ihmisten energiaa ja sairaalassa luonnollisesti on paljon pahoinvoivia ihmisiä ja näin olotilani käy todella raskaaksi ja sietämättömäksi henkisellä tasolla. Hoitajat onneksi olivat myös lukeneet aikaisemmat potilaskertomukseni ja tiesivät, että saimme 2016 synnytysosastolla poikkeusluvan, että mieheni sai jäädä vierelleni koko sairaalajakson ajaksi. Hän siis nukkui lattialla patjalla. Mieheni sai siis jäädä vierelleni valvomoon.

Alkujaan meille annettiin arvioksi, että olisimme valvomossa kaksituntia. Lopulta tuo kaksituntia pitkittyi 9 tunniksi. Suonensisäiset lääkkeetkään eivät tehonneet. Makasin 9 tuntia katsellen valvomon menoa kaikessa hiljaisuudessa mieheni istuessa vierelläni.
Olo alkoi käydä henkisesti paremmaksi seuratessani henkilökunnan työntekoa. Huomasin, että kaikilla oli omat roolit työnjaossa ja yleisilmapiiri oli miellyttävä ja kaikki kannustivat toisiaan. Jokaista potilasta kohdeltiin arvokkaasti ja omalla äidinkielellä.

Oma fyysinen jaksamiseni kuitenkin heikkeni entisestään. Pitkittynyt päänsärky, valonarkuus silmissä ja väsymys tekivät olosta rauhattoman ja itkuisen. Mietin paljon kaksivuotiasta poikaani, joka oli hoidossa isovanhemmilla. Mietin, että vaikka jokailtainen kainaloon nukuttaminen alkoi käydä raskaaksi, niin sillä hetkellä en olisi halunnut tehdä mitään muuta kuin nukuttaa hänet syliini.

Sain lopulta toisen lääkärin, joka teki minulle testit: miten hermoni ja koordinaationi toimii. Kauhukseni huomasin, että silmieni ollessa suljettuna en enää pystynyt saattamaan sormenpäätäni nenälleni vaan otsaan. Toistimme tämän kolmesti ja jokainen kerta sormi meni otsalle nenänpään sijaan.

Viimeistään silloin aloin pelätä pahinta.

Minut vietiin aivokuviin. Haluttiin poissulkea kasvaimet tai muut muutokset sekä mahdolliset verisuonitukokset. Viimeiseksi haluttiin ottaa myös selkäydinnestenäyte. Tästä näytteenotosta olen lukenut niin paljon epäonnistumisia, että tiesin, että se on itselleni vaikea käsiteltävä asia ja saati selviytyä siitä kunniakkaasti. Lopulta sainki kaksi annosta rauhoittavia, jotta testi oli mahdollista tehdä. Mielestäni näytteenotossa meni maksimissaan 15 minuuttia mutta nyt jälkeenpäin kuulin, että se kesti itseasiassa lähemmäs tunnin.
Testin alustavista vastauksista selvisi, että valkosoluissa on jotakin poikkeamia. Luvut eivät olleet hälyttäviä, mutta selkeästi yli normaaliarvojen.

Jouduin siis jäämään lopulta osastolle yöksi, tällä kertaa yksin. Sain vielä entistä vahvempia lääkkeitä suonensisäisesti ja ilmeisesti aloin olemaan jo niin "mömmöissä" että  ollut enää täysillä mukana. Muistan syöneeni ja sen jälkeen nukahtaneeni. Se oli ensimmäinen yö viikkoon kun nukuin reilu 5h yhtäjaksoisesti.

 Aamulla äitini tuli heti käymään osastolla tuoden aamupalaa. Sain jälleen tujuja lääkkeitä, ja niillä särky hellitti nopeasti mutta jälleen olin hieman "mömmöissä".

Tapasin kolmannen lääkärin, joka teki minulle viimeisen diagnoosin. Noh, periaatteessa diagnoosia ei ollut. Epäiltiin, että viikon kestänyt kipukohtaus oli monen osion summa. Jännityspäänsärky yhdistettynä kropassa olevaan virukseen.

Seuraavan viikon syön 14 lääkettä päivässä toivoen, että kipu ei enää _ikinä_ palaisi.


Kiitän lämpimästi Keskussairaalan henkilökuntaa asiantuntevasta ja potilaslähtöisestä hoidosta. Kaikki ottivat "erityisherkän" potilaan hyvin käsittelyyn ja osasivat sanoa juuri oikeat sanat oikeilla hetkillä.
 

Dags att trygga djurskyddet i Vasatrakten

Hundgården Kulkuri har öppnat en kampanj för medelsanskaffning den 3.1.2019 via mesenaatti. Kampanjen uppnådde sitt minimum mål (5 000 euro) under två dagar. Kulkuris ambition är att samla in 55 000 euro som skulle garantera att man inte behöver mera uppleva kalla vintermånader i de gamla utrymmena.
Kulkuri är en sorgsen syn vid sidan av varuhusets parkeringsplats och man kan inte ignorera det stora antal av hundar som skäller och gnyr då man kommer och handlar.
Inhägnad gård som är förfallen, hundkojor som är reparerade samt ett flertal olika stugor som står bredvid varandra berättar om Kulkuris historia. Kulkuri är ett av de äldsta djurhemmen i Finland. Verksamheten har fortsatt på samma ställe i flera årtionden.

Kulkuri är den officiella mottagande plats för djur som blir hittade i Vasa, Korsholm, Malax och Vörå. Enligt djurskyddslagen ska kommunen se till att inom dess område ordnas tillfällig skötsel av herrelösa hundar och katter samt motsvarande små sällskaps- och hobbydjur som påträffas och tas om hand.
Omhändertagna djur skall förvaras 15 dagar.
Efter den 15 dagen ansvarar Kulkuri självständigt för alla möjliga kostnader tills djur får ett nytt hem. Kulkuri betalar för utfodringen, vaccineringar, avmaskningar, chipmärkningar, steriliseringar/kastreringar samt alla andra eventuella veterinärkostnader och så vidare.

För en del av djuren som bor i Kulkuri kan ett nytt hem hittas inom några dagar, för andra kan det ta några år.
Att se dagens utrymme i djurhemmet är en nedslående erfarenhet. Trotts allt finns verksamhetens andemening kvar som grundar sig på kärleken för djur. Varje djur får värdefull omsorg. Dessutom försöker Kulkuri hitta det bästa möjliga hem för varje hemlösa djur.
Jag har varit djurskyddsaktiv några år nu i Vasatrakten. Få vet att vi har ett stort antal djur som lever i misär. Dessutom består största delen av djurskyddsverksamheten av frivilligarbete där Kulkuri har en beaktansvärd roll.

Kulkuri möjliggör att hemlösa djur eller blivande hemlösa djur samt misshandlade djur får ett tryggt temporärt hem. Utan Kulkuris engagemang skulle det inte vara möjligt att påverka kattpopulationer eller göra nya placeringar för utlämnade katter och kaniner.
Det finns också situationer där ägare har lämnat sin hund ute, utan vatten eller mat, för flera dagar då hen själv åkt bort.
Det finns också situationer där helt friska djur hotas med avlivning på grund av ägarens dödsfall, ändringar i livssituationen eller helt enkelt av ovilja. Utan Kulkuri skulle dessa djur inte ha en chans.

Kulkuris öppna verksamhet har möjliggjort djurskyddsarbete i Vasatrakten.
Jag kan inte påstå att jag är stolt över hur kommunen har skött sin del inom djurskyddet. Djurskyddet kräver betydligt mer resurser.
I stället för att kommunerna skulle ha hjälpt Katthuset att hitta ett nytt utrymme för sin verksamhet möjliggjordes sökarbetet efter tryggare utrymmen av ett flertal privatpersoner.

Kulkuri har köpt en tomt i Malax men det finns inte resurser för flyttningen och förväntningarna riktas igen till aktiva kommuninvånare.
Riksdagsvalet närmar sig och alla kandidater har en bra möjlighet att visa för kommuninvånarna att man verkligen bryr sig om djurs välbefinnande i Vasatrakten.

Jag uppmuntrar varje läsare att bekanta sig med Kulkuris verksamhet och kampanj i Mesenaatti. Vi måste tillsammans kämpa för Kulkuris skull för att trygga djurskyddet i Vasatrakten.

Kulkureille tarvitaan uusi koti

Koiratarha Kulkurin muuttoa varten avattiin mesenaatin varainkeruukampanja 3.1.2019. Kampanja saavutti minimitavoitteensa 5 000 euroa reilun päivän aikana. Kunnianhimoisena tavoitteena on saada kokoon 55 000 euroa, jolloin voidaan taata se, että Kulkurin asukkaiden ei tarvitse kokea enää yhtään Suomen talvea vanhoissa tiloissa.

Koiratarha Kulkuri on surullinen näky tavaratalon parkkipaikan kupeessa. Tavaratalon parkkipaikalla ei voi olla kuulematta lukuisten koirien ulinaa ja haukuntaa. Ränsistyneet aitaukset, paikatut koirienkopit ja lukuisat erinäköiset mökkihökkelit ovat omiaan kertomaan Kulkurin historiasta. Kyseessä on yksi Suomen vanhimmista eläinkodeista ja toiminta on jatkunut samassa ulkotarhassa jo vuosikymmenien ajan.

Kulkuri toimii Vaasan, Mustasaaren, Maalahden ja Vöyrin löytöeläinten talteenottopaikkana. Kunnan on huolehdittava irrallaan tavattujen ja talteenotettujen koirien, kissojen sekä muiden pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä. Eläimiä on säilytettävä 15 päivän ajan. Tuon 15 päivän jälkeen Kulkuri vastaa eläimen ruokinnasta, rokotuksesta, madotuksesta, sirutuksesta, leikkauksesta sekä muista mahdollisista eläinlääkärikulujen kattamisista itse siihen saakka, että eläimelle löydetään uusi koti.

Osalle uuden kodin löytyminen voi kestää vain muutaman päivän. Osan eläimen kodinetsintä kestää useamman vuoden. Kurjistuneet tilat antavat Kulkurille näkyvimmän kuoren. Tarhalla välittyy kuitenkin toiminnan perusta, joka perustuu eläinrakkauteen. Jokaisesta eläinyksilöstä huolehditaan arvokkaasti ja tavoitteena on löytää jokaiselle eläimelle se paras mahdollinen koti.

Olen toiminut eläinsuojeluaktiivina muutaman vuoden. Harva tietää miten paljon eläimillä on kurjuutta alueellamme. Suuri osa eläinsuojelutyöstä pohjautuu vapaaehtoistyöhön, jossa Kulkuri on merkittävänä toimijana mukana mahdollistamalla esimerkiksi kodittomina oleville tai kodittomiksi päätyville sekä kaltoin kohdelluille eläimille turvallisen väliaikaisen elinympäristön.

Ilman Kulkuria olisi eläinsuojeluaktiivina mahdotonta vaikuttaa kissapopulaatioiden karsimiseen tai pihalta vapaaksi hylättyjen kissojen ja kanien uudelleen sijoittamiseen. Puhumattakaan ulos yksin ilman ruokaa tai vettä päiviksi hylättyjen koirien pelastamisen mahdollistamisesta omistajien ollessa teillä tietämättömillä tai niiden terveiden lemmikkieläinten elämän turvaamisesta, jotka ovat lopetusuhan alla omistajan menehtymisen, välinpitämättömyyden tai muuttuneen elämäntilanteen vuoksi.

Kulkurin avoin toiminta on mahdollistanut eläinsuojelutyön alueellamme. Vaasan seudun toimintaa seuranneena en voi sanoa olevani ylpeä siitä, miten pienissä määrin kunnat kohdistavat eläinsuojeluun resursseja. Sen sijaan, että alueemme kunnat olisivat toimineet Kissatalon puolesta, mahdollistivat lukuisat yksityiset lahjoittajat Kissatalolle uusien tilojen etsimisen.

Koiratarha Kulkurissa tontti on hankittu Maalahdesta, mutta muuttoon ei ole resursseja ja toivo kohdistetaan jälleen aktiivisiin kuntalaisiin. Uskon, että kuntien päättäjien tietämättömyys on yksi syy sille, miksi eläinsuojelua ei nosteta keskusteluissa esille. Eduskuntavaalit ovat pian, joten nyt ehdokkailla on hyvä mahdollisuus näyttää, että eläinten hyvinvoinnista välitetään alueellamme.

Kannustan jokaista lukijaa tutustumaan Koiratarha Kulkurin toimintaan ja mesenaattikampanjaan. Toimitaan yhdessä alueemme eläinsuojelun puolesta mahdollistamalla Kulkurille sen ansaitsemat toimintapuitteet.

Emine Ehrström

kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Vaasa

Jaottelu eri kieliryhmiin ei edistä hyviä väestösuhteita

Kehittäminen ja kehittyminen on mahdotonta niin kauan kun asetamme kieliryhmät vastakkain. Vastakkainasettelulla emme pääse eteenpäin ydinkysymyksessä: miten vahvistamme Vaasan seutua? Vaasan ja Mustasaaren fuusioituminen on yksi keskeinen tapa vahvistaa aluettamme.

Vasabladetissa julkaistiin 6.1.2019 mielipidekirjoitus aiheella folkomröstningen måste genomföras. Toki vastaavia mielipidekirjoituksia on ollut lukuisia jo pidemmän aikaa.

Kirjoituksissa paneudutaan usein siihen, miten ruotsinkieli vaarautuu mahdollisen fuusioitumisen myötä. Pidän yleisesti ikävänä tapana jaotella ihmisiä. Fuusioitumiskeskustelussa ihmisten jaottelu tapahtuu usein äidinkielen kautta. Riippumatta siitä, että Vaasassa ruotsia äidinkieltä puhuvat ovat vähemmistöä toisin kuin Mustasaaressa, huolehditaan Vaasassa kiitettävästi ruotsinkielisyyden toteutumisesta palveluissa ja päätöksenteossa.

Pidän vääristyneenä käsityksenä myös sitä, että ainoastaan RKP ajaisi ruotsinkielisten kielioikeuksien toteutumista. Voin hyvin mielin todeta, että Vaasan päättäjissä yli puoluerajojen on  yhteinen tahtotila kielellisten oikeuksien toteutumisesta kaikille kieliryhmille. Näkemystäni tukee myös valtuustossa läpimennyt esitys kaksikielisyyttä käsittelevän strategian luomisesta Vaasalle.

Vaasassa ei kuntaliitoskeskusteluissa kenties tuoda niin vahvasti esille ruotsinkielen mahdollista heikentyvää asemaa. Katsonkin, että tämä perustuu siihen, että meille on itsestäänselvyys, että alueen kaksikielisyydestä huolehditaan ja jatkossa sitä entisestään suunnitelmallisesti vahvistetaan mm. luomalla parempia edellytyksiä kuntalaisten molempien kotimaisten kielten hallintaan.

Positiivisuuden kautta saamme vaikuttavia tuloksia ja edistämme hyvien väestösuhteiden kehittymistä yli kielirajojen.

Alueella asuu paljon kaksikielisiä perheitä, joissa toinen vanhemmista on suomenkielinen ja toinen ruotsinkielinen äidinkieleltään. Lapsista tulee kaksikielisiä ja siten molempien kieliryhmien ja yhteisöjen jäseniä. Jatkuvalla kieliryhmien vastakkainasettelulla me vaikutamme negatiivisesti kaksikielisiin kuntalaisiin kun ilmapiiri asettaa heidät valitsemaan yhden ylitse toisen. Meillä ei ole varaa vastakkainasettelulle, se ei tuo meille sitä tavoittelemaamme kehityssuuntaa, eli yhdessätoimimisen kulttuuria.

Toistaen itseäni, keskusteluyhteyttä ei edistä kahden kieliryhmän jaottelu. Panostetaan kaksikielisyyden kehittämiseen ja edistämiseen.